1. Mikä sai sinut kirjoittamaan ensimmäisen kirjasi?
Olin opiskellut Turun yliopistossa Luovaa kirjoittamista pitkänä sivuaineena ja harjoitustöiden lomasta alkoi kuin vaivihkaa nousta esille ajatus, että voisiko näistä alkaa kasata isompaakin kokonaisuutta. Ensimmäisten novellien kirjoittaminen ja lopulta kokoelman rakentaminen oli jännittävää, hauskaa ja vaikeaa, ja vapautunutta tavalla jota tuskin enää koskaan tavoitan.
2. Missä ja milloin tavallisesti kirjoitat?
Luovuin juuri työhuoneestani eli kotona, keittiön pöydän ääressä. Parhaat työtunnit olisivat heti herättyäni, noin klo 7 – 11, mutta arki sanelee sen että ne ovat noin 10 – 13. Iltapäivällä en enää juurikaan kirjoita vaan käyn läpi aamupäivällä kirjoittamaani ja luen.
3. Mihin teet muistiinpanoja?
Puhelimeen.
4.Kuka luomistasi hahmoista olisi ystäväsi tai rakastettusi ja miksi?
Haluaisin sanoa että ei kukaan mutta jos on pakko niin ehkä Valinta-romaanin Ilja voisi olla rakastettuni tai Vieraat-romaanin Anna ystäväni. Heissä on sellaista itsenäistä ja nöyrää itsevarmuutta joka kiehtoo minua.
5. Mikä mielestäsi on tärkeintä kirjassa?
Kaunis kieli ja syvä tunne.
6. Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?
Michael Cunninghamin Tunnit koska sen kieli, rakenne ja tarina hipovat täydellisyyttä, tai Joyce Carol Oatesin Blondin, koska se sukeltaa niin rohkeasti ja taitavasti niin hirvittävän syvälle ihmisyyteen, pakottaa katsomaan ja ajattelemaan.
7. Mikä kirjoittamisessa on parasta ja pahinta?
Parasta ovat suunnittelemattomat hetket kun kieli ja/tai tarina löytää oikean uoman ja jotain tärkeää loksahtaa paikalleen. Pahinta on yleensä keskivaiheille sijoittuva tyhjäkäynti jossa tavallaan tietää minne jatkaa mutta ei miten. Tunne on hyvin yksinäinen ja turhauttava.
8. Mitä kirjoittaminen on sinulle opettanut?
Kärsivällisyyttä. Ja sen että tärkeintä on usein se mitä ei kirjoita.
9. Missä olet mielestäsi onnistunut?
Kuvaamaan jotain sellaista minkä olen luullut olevan sanojen tavoittamattomissa, näkemään pinnan alle.
10. Miksi kirjoitat?
Se on tapani hahmottaa maailmaa. Enkä osaa mitään muutakaan.
11. Kysymys lukupiirin edelliseltä vieraalta (Petri Tamminen): Kadehditko matemaatikkojen täsmällistä kieltä?
En. Rakastan suomen kieltä, ja varsinkin kirjoittaessa sitä rajattomuutta ja lopulta kirkkauden löytämistä sen rajattomuuden keskeltä.